WiiNiemi -viinitupa

Viinitupa
”Tässä oli Emmin parsi ja tuossa taisi olla Heluna, karsinassa ainakin eli joskus vasikka nimeltä Pörröpää”. Tämä on navetta, tai siis entinen navetta. Miten tästä sitten tuli kutsumamme ”viinitupa” en oikein tiedä itsekään! Karjanpito täällä loppui vuonna 2000, minkä jälkeen navetta on ollut tyhjillään, hyvin pestynä ja kalkittuna varastona sekä kylmillään. Syksyllä 2019 päätimme hieman raivata tilaa ja poistimme parsiputket, ilmastointilaitteet ja lypsykoneen koneistot. Oli tarkoitus, että tästä tulisi isännälle jonkinlainen verstas.

Kukaan ei oikeastaan tiedä tai muista milloin syntyi idea jostakin muusta; viinituvasta, saluunasta, oluttuvasta. Syksyllä 2019 huomasimme vain, että etsimme kirppareilta tavaraa meidän tulevaan viinitupaan. Tuli kevät 2020 ja saimme vuoden hautuneet tilakaupat toteutumaan. Niemi vaihtoi omistajaa. Kun ostin tämän kotipaikan kokonaan itselleni, siitä se mylläys sitten alkoi.

Pääsiäisenä kiersimme navettaa. Tiettyä hartautta oli meidänkin touhussa, kun purimme vanhat jo 60 vuotta palvelleet ikkunakarmit ja vaihdoimme ne itsetehtyinä uusiin. Ulko-ovet kokivat saman kohtalon ja niin olikin navetta pessyt jo kovasti kasvojaan ulkoapäin. Oli aika siirtyä sisätiloihin. Koronakevät avusti toimintaamme, etteivät varsinaiset työt häirinneet rakentamista pariin kuukauteen. Urakoitsija teki taloon kattoremonttia ja me myllättiin tätä navettaa. Johan oli savotta, voi näin jälkeenpäin sanoa.

Ja meille kai tyypilliseen tapaan, isäntä teki tänne ensin kalusteet, ennen kuin meillä oli edes aavistusta millainen tästä tilasta tulee. Omista leveistä lankuista alkoi hahmottua viinitupaamme pitkä pöytä, omista puuvärkeistä valmistui baaritiski ja tarjoilupöytä. Olihan meillä kattolamppukin aikoinaan saunatupaan hommattuna ennen kuin meillä oli edes piirustuksia  koko mökistä. Oli se aika huvittava näky, kun täällä navetassa kaiken roinan ja romman keskellä nökötti hieno pöytä, baaritiski ja tarjoilupöytä.

Mitäs näitten ympärille tehtäisiin? No, jospa valettaisiin ensi lattia tasaiseksi, täytetään lantakourut, mutta annetaan syöttöpöydän olla ennallaan. Ja niin sitä seisottiin betonivellissä nilkkoja myöten ja saatiin navettaan tasainen lattia. Mitäs noille seinille tehtäisiin? Timanttilaikalla alkoi valkoinen kalkkimaali irrota ja alta paljastui punatiilistä tiiliseinää.

 
Siinähän sitten arvottiin, mikä seinä otetaan tiilelle, mikä jätetään valkoiseksi. Imuri huusi, pöly lensi ja tiili kerrallaan seinät vaihtoi pintaa. Maalia, maalia ja vielä vähän maalia, lakkaa ja vielä hieman lakkaakin. Jokainen pinta lattiasta kattoon käsiteltiin, mistä hakattiin taltalla ja vasaralla paksuimpia kalkkikerroksia pois, mikä käsiteltiin jotenkin muuten. Helvetillinen urakka, mutta joka päivä näki kättensä jäljen ja se pölyisestä ja kiduksiin käyvästä hommasta huolimatta innosti taas jatkamaan.

Pääsiäisenä aloitettiin ja touko-kesäkuun vaihteessa alkoi olla valmista. WiiNiemi oli sisustamista vaille valmis. Isännän tekemä pöytä jumpattiin keskelle salia, pöydän ympärille löydettiin Vaasasta  Kanttarellissa aikoinaan palvelleet  vanhat, tilaan sopivat tuolit. Halusimme kunnioittaa vanhaa ja sisutukseen syntyi ideoita siten, että toinen meistä aloitti jonkin suunnittelun ja toinen sitten jatkoi. Näin syntyi esimerkiksi täysin uniikki viinipullotelineemme riihen takaa löytämistämme vanhoista kovapyöräkärryjen kehistä, jotka liitimme yhteen ja täytimme vanhoilla tiilisillä salaojaputkilla. Hieno, vaikka itte kehummakin!

Isäntä upotti vanhan päärakennuksen 1800 luvulta peräisin oven porstuanklasin baaritiskiimme. Siinä se nyt palvelee ”uutta aikaa” ja ihmettelee nykyisen sukupolven kotkotuksia! Muutama vanha rukki löysi isännän ottaluusta vauhtia ottaen syöttöpöydälle kertomaan omaan tarinaansa.  Ja pitäähän täällä olla se jokin meidän oma juttu! No sehän on isännän puusta tekemä pala pohjalaista helavyötä. Minä ideoin ja isäntä toteutti, näin se meni!

Nurkkakaappi, maapallo baarikaappi, isän ampuman hirven sarvet, takorautaiset kynttilälyhdyt, Singeri, telefooni; kaikki nämä ovat WiiNiemestä paikkansa löytäneet. Tila elää kaiken aikaa, mutta jo nyt olemme tyytyväisiä. Tämä on paikka, missä sielu lepää, rauhoittuu. Täällä kun istuu, katselee entisestä  tunkionovesta lakeudelle tai pihanpuolen klaseista tuohon pihamaalle, voi sanoa notta kuinka me osattihin tästä näin komia teherä! Tuu sääki kattomahan!

Kesällä 2022 teimme entisestä sikalaosasta Sikaswiitin. Alku taas näytti haastavalta...

Ja olisko se ollut taas " vartin homma kaffeen jälkeen" kun sama paikka näytti tältä!